Matkalla-kirjoituskilpailun satoa: Kohtalokas viinilasi

Matkalla-kirjoituskilpailun satoa: Kohtalokas viinilasi

Kategoria: Kirjoituskilpailun satoa Risteily
Lisätty: toukokuu 8, 2014

Matka muuttaa elämän tavanomaista kulkua. Joskus se suorastaan pakottaa havahtumaan omista ympyröistä avarammille vesille. Tuula Keskinen lähti Laatokalle, näki historiaa, kulttuurinähtävyyksiä ja luontoa – ja nosti viinilasin ratkaisevalla hetkellä. Onneksi.

Tutustu Laatokan ja Äänisen risteilyyn Lomalinjan nettisivuilla.

Tuula Keskinen: Kohtalokas viinilasi

Moni asia elämässäni oli päättynyt, lopullisesti. Pitkä työura ihmisten parissa päättyi eläkkeeseen ja voimia vaatinut omaishoitajuus päättyi puolison kuolemaan pitkän avioliiton jälkeen. Olin ollut vuoden ajan yksin, elänyt muistoissa ja koonnut voimia jonkun uuden aloittamiseen. Olin erakoitunut, karkottanut ystäviä ympäriltä, elänyt päivän tai hetken kerrallaan ja monina päivinä vain odottanut iltaa, joka toisi armeliaan unen.

Sisareni ei ollut koskaan haikaillut Karjalaan, sukumme synnyinsijoille, jossa itse olen käynyt lukemattomia kertoja. Olinkin todella hämmästynyt hänen ehdotuksestaan lähteä Laatokan risteilylle katsomaan historiallisia paikkoja, kirkkoja, luostareita, joenvarren asutusta, kaupunkeja ja kyliä. Onneksi lähdin, sillä matka muutti monta asiaa elämässäni!

Silmät ihmetyksestä pyöreinä katselin ja kuuntelin valtavaa määrää kulttuuria, historiaa ja luontoa. Moni aiemmin kuultu tai luettu asia sai kasvot ja herätti halun hankkia lisää tietoja. Karjalaisuus vain vahvistui minussa, evakon lapsessa.

Eräänä iltana päätin mennä laivan baariin lasilliselle ennen yöpuulle menoa. Paikka oli ihanan hiljainen, ihmiset olivat tanssimassa humppaa ja tangoa. Lähipöydässä istui harmaahiuksinen herra, myös yksin. Hetken mielijohteesta nostin viinilasiani tervehtiäkseni häntä ja sen jälkeen maailma muuttui…  Kaksi leskeä, kaksi täysin erilaista elämää, kaksi yksinäistä ja varauksellista sielua – elämällä olikin vielä varattuna yllätyksiä, meille molemmille.

Matka päättyi ja ikävä alkoi. Asuminen eri puolilla Suomea, lapset ja lapsenlapset, harrastukset ja muu elämä mahdollistavat tapaamiset vain harvoin. Puhelin on keksitty ja posti kulkee, joten sielujen ystävyys on kestänyt, kehittynyt, vilkastuttanut yksinäisten elämää.

Laatokka herätti minut henkiin. Olen kiitollinen sen keinuville aalloille ja sille rannattomuudelle, joka kerta toisensa jälkeen on saanut minut tuntemaan karjalaisuuteni. Nyt aalloilla on aivan uusikin merkitys ja sanoma – kiitos Laatokka!